keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kylpyhuone

No joo, ikkunoista puuttuu edelleen listat ja paljon muutakin on vaiheessa, mutta
kylpyhuone alkaa näyttää kylpyhuoneelta.
Muksut olivat haltioissaan kylppäristä, etenkin kun valot laitettiin päälle.
"Näitä valoja ei saa naksutella turhaan, mutta pitää muistaa laittaa vessasta
valot pois päältä sieltä poistuessaan." sanoi esikoinen pilke silmäkulmassaan. ;)
Juuri näin...





maanantai 14. huhtikuuta 2014

Hiljaa hyvä tulee...

Melkoista hiljaiseloa on blogi pitänyt, joskin myös koko taloprojekti. Päivät ovat täyttyneet muista askareista eikä oikein ole ollut sitä sopivaa hetkeä tai inspiraation puuskaa kohdalla. Itse tarvitsen aina sen inspiraation näissä hommissa. Toisaalta facebookin nukkekotikirppikseltä on moni upea pikkuesine löytynyt odottelemaan paikkaansa valmistuvassa talossa. On mariskoolia, korvapuusteja, vessatarviketta, hillopurkkia, kananmunakennoa ja vaikka mitä muuta hankittuna. ;)


Mutta nyt olen kuitenkin saanut jotain aikaiseksikin.

Ullakko sai lattialistat vihdoin ja viimein. Huone on pinnoiltaan muuten siis valmis, paitsi että portaikko puuttuu. Sen saamiseen voi tosin mennä hetki jos toinenkin, joten pikkuhiljaa taidan alkaa kalusteita miettimään jo.





Ja se kylppäri, voi se kylppäri. Ensin projektia aloitellessani tuntui, että kylppäri on viimeisenä tekolistalla ja nyt näyttää siltä, että se onkin ensimmäisenä "asumiskunnossa". Lattian tein talossa aikaisemmin olleesta keittiön lattiasta, eli kierrätin vanhaa. Seinät on skräppipaperia, katto kartonkia. Uudet väliovetkin hankin ja revin vanhat karmit pois. Ovia kun talossa ei ostettaessa ollutkaan. Nyt sitä sitten vain odotellaan kylppärin kalusteita saapuviksi ja sitä että pääsen asennushommiin. ;)

Listat ja uusi ovi saivat väriä pintaansa.

Tapetit seinissä


Oviaukkoa piti vähän levittää...

Ikkunalistat puuttuu vielä


Liekö sitten kevään mukanaan tuomaa energiaa vai mitä on kiittäminen siitä, että taloprojekti nytkähti taas käyntiin, mutta onpas mukavaa väkertää. Ja kun yhdenkin huoneen saa vähän paremmalle mallille, antaa se jotenkin virtaa muidenkin huoneiden remonttiin.